Puheenjohtajan katsaus menneeseen vuoteen

19.12.2016

Hyvät vesipalloystävät, nyt kun pelit on saatu tältä vuodelta pelattua ja vuoden vaihde jo lähestyy, on hyvä aika katsahtaa kuluneeseen vuoteen ja sen saavutuksiin. Vuosi 2016 on ollut Turun Uimareille menestyksekäs.

Vuosi aloitettiin jo juhlilla, kun TU:n A-juniorit tuulettivat kauden 15-16 mestaruuttaan. Sitten TU voitti jo kolmatta kertaa putkeen miestensarjan Suomen mestaruuden. Myös B-junioreiden kaulaan ripustettiin kultaiset SM-mitalit omasta ikäsarjastaan. Naiset puolestaan ylsivät toukokuussa naisten SM-hopealle. C-juniorit palkittiin hiukan aiemmin pronssisilla mitaleilla. DSM-sarjassa TU oli neljäs.

Loppukeväällä miesten finaalien jälkeen nuorten maajoukkue osallistui Georgiassa EM-karsintoihin ja joukkueessa oli myös edustamassa useampi turkulaisnimi. Kokemus oli pojille ja valmennukselle hieno, vaikka kisapaikkaa ei Suomelle tullutkaan.

Vesipallo on kautta aikain kilpaillut muiden urheilulajien kanssa harrastajista ja tästä johtuen keväällä tehtiin seuran johdossa hieman radikaalikin ryhmäjakopäätös. BC-ikäisiä poikia ja CD-ikäisiä tyttöjä siirrettiin harjoittelemaan seuran edustusjoukkueisiin, tuoden näin jo nuorille tilaisuuden pelata aikuisten SM-sarjoissa. Samalla harjoittelevien ryhmien koot saatiin sopiviksi. Päätös ei kaikkia miellyttänyt ja kirvoitti useammankin keskustelun, mutta on osoittautunut syksyn mittaan ryhmät hengissä pitäviksi. 

Kesäkuussa vietettiin seuran perinteiset kesäjuhlat Ruissalon Saaronniemessä. Juhlissa grillailtiin ja osa uskaltautui uimaan ja saunomaankin. Muista perinteistä tänä vuonna jäi harmittavaisesti väliin monena vuonna järjestetty Unkarin turnaus ja leirimatka sekä kevään Liettuan Alytuksen reissu.

Kulunut vuosi on TU:lle kuitenkin erityinen siksi, että seuramme perustamisesta tuli syksyllä kuluneeksi 60 vuotta. Tasavuosia täyttävän seuran kunniaksi järjestettiin 60-vuotisjuhlat lokakuussa. Juhlapäivänä järjestettiin koko seuran turnaus Impivaarassa ja illalla juhlittiin täysikäisten kesken. Juhliin osallistui seuran entisiä ja nykyisiä jäseniä sekä kutsuvieraita muista seuroista. Paikalle saatiin puhumaan myös seuran perustajajäseniä, mikä lämmitti monen mieltä kovasti.

Juhlallisuuksien jälkeen miesten edustusjoukkue osallistui seurojen PM-kilpailuihin Ruotsin Lundissa ja oli turnauksen kolmas, erittäin kovasta alkulohkosta huolimatta.
Välierissä TU sai vastaansa koko turnauksen voittaneen Rem Odesen ja tiukan pronssipelin jälkeen miehet juhlivat siis kolmatta sijaa.

Syksyllä järjestettiinkin kotona Impivaarassa puolestaan nuorten vesipallon PM-kilpailut. Turnauksen järjestäminen sujui seuralta jo rutiinilla ja kisat onnistuivat kaikin puolin hyvin. Tästä iso kiitos kaikille apuna olleille talkoolaisille. Turkulaisväriä oli tälläkin kertaa myös Suomen maajoukkueissa.

Joulukuussa päätökseen saatiin myös kauden 2016-17 Suomen Cupit. Sekä miesten että naisten finaalit päättyivät tänä vuonna turkulaisten juhlaan, kun edustusjoukkueemme voittivat kummatkin aikuisten sarjat. Samalla miehet uusivat siis vuoden 2015 tapaan tuplamestaruutensa.

Joulukuussa järjestettiin myös seuran perinteinen puurojuhla, jossa palkittiin ansioituneita pelaajia joka joukkueesta.

Juhlavuoden ja hyvän menestyksen lisäksi vuosi 2016 on turkulaisittain sikäli ainutlaatuinen toistaiseksi, että tällä hetkellä ulkomailla pelaa vesipalloa jopa kolme TU:n kasvattia. Ville Koivu viettää vaihto-oppilas vuottaan paikallisen joukkueen mukana Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Maksim Strontsev pelaa Itävallassa ja Sandor Barany puolestaan Unkarissa. Seuran näkökulmasta on hienoa, että nuorilta löytyy intoa lähteä kansainvälisille kentille.

Vaikka kalenterivuosi päättyy, niin vesipallokausi on vasta puolessa välissä ja kuluneen vuoden menestyksen siivittämänä onkin hyvä jatkaa samaan malliin myös ensi vuonna.

Hyvää joulua ja mahtavaa vesipallo vuotta 2017,

Mika Wikström
Puheenjohtaja
Turun Uimarit ry